Jäsenkirje 3_18


Turussa 15.10.2018

 

Hei kaikki jäsenet,

 

Yhdistyksen sääntömääräinen syyskokous pidetään Helsingissä Itsudemo’ssa 15.11.2018 klo 18 alkaen. Kutsu ja esityslista ovat ohessa. Kokous on avoin kaikille jäsenille. Hallituksesta on vapautumassa muutama paikka, joten jos sinua kiinnostaa osallistua opintopäivien suunnitteluun, tule paikalle. Hallitus kokoontuu sääntömääräisten kevät- ja syyskokousten lisäksi yleensä vain alkuvuodesta järjestäytyäkseen ja opintopäivien yhteydessä suunnitellakseen seuraavat päivät. Muutoin yhteyttä pidetään sähköpostin ja whatsapp’in välityksellä. Tule rohkeasti mukaan toimintaan!

 

Yhdistyksen yhdeksäs koulutuspäivä järjestettiin edellisten vuosien tapaan Tampereella, mutta poikkeuksellisesti Scandic Rosendahl’issa 21.9.2018. Scandic Cityn remontti ei ehtinyt valmistua koulutuspäivään mennessä. Päivän teemana oli Päiväkirurginen gynekologia. Osanottajia oli tälläkin kertaa yli sata, mutta kiitos isompien tilojen, kaikki mahtuivat loppujen lopuksi mukaan. Tällä kertaa koulutuspäivä järjestettiin yhteistyössä Suomen Päiväkirurgisten Anestesiologien kanssa niin, että he organisoivat ohjelman torstaille 20.9.2018. Kiitos aktiivisuudesta!

 

Palautteet on nyt purettu ja seuraavan koulutuspäivän teemaksi valikoitui urologia. Koulutuspäivä on alustavasti suunniteltu pidettäväksi Tampereella 20.9.2019. Pistä päivämäärä siis jo muistiin. Vielä ei ole tietoa, järjestetäänkö koulutus yksi- vai kaksipäiväisenä. Se selviää syksyn aikana. Seuraa siis FB- ja nettisivujamme www.paivakirurginenyhdistys.org Niistä löydät tuoreimmat tiedot.

 

IAAS:n Maailman kongressi järjestetään ensi keväänä 27.-29.5.2019 Portossa Portugalissa. Koulutuspäivä on hoitajille edullinen, vain 180€. Voit tutustua kongressiin tarkemmin osoitteessa http://www.iaascongress2019.com/ Aiheina mm. lihavuuskirurgia, diabeetikko potilaana, lämpötalous jne. Ohjelman runko löytyy jo, mutta tarkennukset tulevat toivottavasti pian.

 

Aurinkoista syksyä toivotellen,

 

Kirsti Lehtonen

Puheenjohtaja